Vihreät ja energia

24.1.2007

Aloitan tilittämisen Vihreiden energiapolitiikasta. Osin siksi, että se helppoa, osin siksi, että aihe sattumoisin kiinnostaa, mutta miksipä ei myös siksi, että vaalit ovat tulossa ja näistäkin asioista on hyvä keskustella.

12.1.2007 päivätyssä tiedotteessa puolueen puheenjohtaja Tarja Cronberg toteaa mm: "Suomi pystyy ilman lisäydinvoimaa vähentämään päästöjä, turvaamaan energian saatavuuden ja parantamaan kilpailukykyään." Edelleen todetaan: "Vihreät ovat toistuvasti vaatineet hallitusta ottamaan käyttöön tehokkaampia keinoja uusiutuvien energiamuotojen edistämiseksi ja energiansäästön tehostamiseksi."

Puheet uusiutuvista energiamuodoista ovat kiintoisia taholta, joka ainakin minulle profiloitui merkittävänä Vuotoksen altaan torpedoijana. Vesivoima on merkittävin Suomen käytettävissä olevista uusiutuvista energianlähteistä, eikä sitä ole kovinkaan paljoa rakennettavissa - Vuotoksen hylkäämisen jälkeen joka tapauksessa paljon vähemmän. Yhtäkään merkittävää vesivoimahanketta en muista Vihreiden erityisesti ajaneen.

Ympäristöohjelmassaan Vihreät vaativat tuulivoiman osuutta sähköenergian tuotannosta nostettavaksi 5 %:iin vuoteen 2015 mennessä; vertailun vuoksi vielä toissa vuonna sen osuus oli 0,2 %. Mihin kaikkialle 25-kertainen määrä tuulivoimaloita on fyysisesti tarkoitus sijoittaa, siihen en vielä saanut selvyyttä. Tosin tarkemmin ajatellen 10-kertainen määrä riittänee, onhan yksittäisen voimalan teho toki kasvanut.

Epäselvää on sekin, kenen rahoilla tuulivoimaa tehdään. Vaikutelmaksihan jää, että kyse on veronmaksajien rahoista, ei esimerkiksi sähköntuottajien tai näiden rahoittajien rahoista - jos olisi, niin kuka olisi tuulivoimaloiden rakentamisen tähänkään mennessä estänyt?

Sähkön säästämisessä puolestaan jätetään enemmän tai vähemmän tarkoituksellisesti mainitsematta, että valtaosa Suomen sähköenergiasta käytetään energiaintensiivisessä teollisuudessa. En tätä nyt henkilökohtaisesti tiedä, mutta kovasti uskon, etteivät kapitalistiset teollisuusyritykset nytkään tuhlaa sähköä huvikseen, eivätkä tuhlaisi vaikka se ydinvoiman ansiosta vielä halpenisikin tästä, vaan mieluummin säästävät energiaa joka tapauksessa.

Cronberg kehottaa myös katsomaan, mitä Ruotsissa tapahtuu. Se onkin kiintoisaa. Mielipide on muuttunut merkittävästi taannoisesta ydinvoiman alasajoa vaatineesta kansanäänestyksestä. Ruotsin teollisuutta kiinnostaa (edullisen) ydinsähkön hankkiminen Suomesta. Olkiluoto-3-hankkeessa on mukana Ruotsin valtion rahaa. Toivon, ettei Cronberg tarkoita, että Suomen pitäisi vastaavasti panostaa venäläiseen ydinvoimaan.

Vihreiden energiapolitiikka vaikuttaa harmillisen paljon äänestäjiä kosiskelevalta "sähköhän tulee töpselistä" -ajatukselta, joka ei vaivaudu esittämään reaalisia vaihtoehtoja vaan luottaa siihen, etteivät ne kuulijaa kuitenkaan kiinnosta - kuten itse asiassa eivät usein kiinnostakaan. Saa nähdä, miten vaaleissa käy, ja ajaako Vihreät ydinvoimavastaisuudellaan jälleen itsensä ulos hallitusneuvotteluista tai myöhemmin hallituksesta. En pitäisi sitä isona menetyksenä.

© Oula Lintula 2007–2010. Saa levittää vapaasti muussa kuin kaupallisessa tarkoituksessa.