Yhteenveto tunnelista

Aloitan tilityksissä sarjan, jossa kerron tiivistetysti tärkeimmistä kunnallisvaaliteemoistani. Ensimmäisenä on Tampellan tunneli eli Rantaväylän tunneli, millä nimellä sitä sitten kutsutaankaan.

Sikäli kun vielä on epäselvää, mistä on kysymys, niin kyseessä on tunneli, joka valmistuttuaan ohittaa ruuhkaisimman osuuden valtatiestä 12 eli käytännössä Paasikiventiestä ja Kekkosentiestä. Tunneli liittyisi olemassaolevaan väylään eritasoliittymillä lännessä Onkiniemen ja idässä Naistenlahden tienoilla. Tunnelin sijaintia on hahmoteltu tässä (PDF).

Tällä osuudella on nykyisin kuudet liikennevalot, tunnelin valmistuttua ei yksiäkään. Liikennevalot ovat myös tärkein syy osuuden ruuhkaisuuteen. Ruuhka-aikana liikenne jumiutuu nykyään säännöllisesti koko osuudella samoin kuin pitkällä matkalla ennen sitä, sekä lännestä että idästä tultaessa. Eron liikenteen sujuvuudessa huomaa selvästi viimeisten liikennevalojen kohdalla, siis Rantatien liittymässä kuljettaessa länteen ja Tampellan esplanadin liittymässä kuljettaessa itään.

Kyse ei siis ole siitä, että ruuhkainen maanpäällinen väylä muutettaisiin ruuhkaiseksi maanalaiseksi väyläksi. Ruuhkat johtuvat liikennevaloista, ja liikennevalot ovat toisaalta välttämättömät tällä väylällä, jolla on näin paljon vasemmalle kääntyvää liikennettä. Tunnelivaihtoehdossa nämä vasemmalle kääntymiset kuitenkin tapahtuvat eri tasossa.

Vallitsevaa tilannetta on vaikea — ellei mahdoton — korjata rakentamalla eritasoliittymiä olemassaolevalle pintaväylälle. Tunnelivaihtoehtoon sisältyvien kahden eritasoliittymän lisäksi olisi sellaiset tehtävä myös Sepänkadun ja Särkänniemen kohdalle, ja molemmissa paikoissa on rautatien ja Näsijärven takia hyvin ahdasta. Särkänniemen kohdalla olisi täytettävä osa satama-altaasta, Sepänkadun liittymää varten olisi tehtävä vähintäänkin pieni tunneli tai ainakin kallioleikkaus.

Rantaväylän tunnelihanke eroaa monista valtakunnallisesti tärkeistä väylähankkeista siten, että siinä on liikenteen lisäksi toinenkin merkittävä näkökohta. Mielipide-erot vallitsevat siinä, onko tämä näkökohta myönteinen vai kielteinen. Kyse on Ranta-Tampellan rakentamisesta asuinalueeksi, minkä olemassaoleva väylä tällä hetkellä käytännössä estää.

Paikkahan on kiistämättä kaunis. Oma näkemykseni on, että se on liian kaunis autojonojen seisottamiseen. Uskon, että paikalle voisi rakentaa viihtyisän kaupunginosan, jossa voi asua hienolla paikalla lähellä keskustaa. Sellainen on tietysti arvokasta, ja tämä arvo mitataan rahassa. Paikalle rakennettavat asunnot eivät varmaankaan ole halpoja. Tämä vaikuttaa monien mielestä vastenmieliseltä: rakennusyhtiö saa taloudellista etua kaupungin tekemien liikennepäätösten takia.

Vastaan tähän: keneltä se on pois? Toki kaupungin pitää saada asiallinen korvaus maapohjasta, mutta entä sen jälkeen? On selvää, ettei rakennusyhtiö toimi hyväntekeväisyyttään. Ei Tamperetta ole nykyisellekään tasolleen rakennettu epäitsekkäistä syistä.

Ei Ranta-Tampella miksikään rikkaiden etuoikeudeksi jäisi. Rantabulevardilla voisi autoilla, pyöräillä tai kävellä kuka tahansa siinä missä muillakin kaupungin kaduilla. Autojonot vaan eivät olisi maisemaa pilaamassa ja meluamassa. Yksi mahdollinen näkymä on tässä (JPG). Tunnelia on kritisoitu myös siksi, että se riistää autoilijoilta nykyiset maisemat; mutta eivät autoilijat kuitenkaan istu Paasikiventien ja Kekkosentien ruuhkissa maisemien takia. He istuvat siellä siksi, että heidän on pakko. Mikään ei estä heitä valitsemasta rantaa pitkin maan päällä kulkevia reittejä sen jälkeenkään, kun tunneli on valmis; vaan tuskinpa työmatkalainen niin viitsii päivästä toiseen tehdä.

Esimerkkejä liikenneongelmien maanalaisista ratkaisuista löytyy läheltä. Tukholmalla on samantapainen ongelma kuin Tampereella, sijainti ahtaassa paikassa kahden vesialueen — Mälarenin ja meren, siinä missä Tampere Näsijärven ja Pyhäjärven — välissä. Tukholma on Tampereeseen verrattuna asukasluvultaan nelinkertainen, ja se onkin joutunut vuosikymmeniä sitten samanlaisten ongelmien eteen kuin Tampere nyt. 1970- ja 1980-luvuilla rakennetut Klaratunneln ja Söderledstunneln vievät merkittävän osan keskustan läpikulkevasta liikenteestä pois silmistä. Keskustan ohittavaa liikennettä taas helpottavat 2000-luvulla valmistunut eteläinen ohitustie Södra länken ja 2010-luvulla toivottavasti valmistuva Norra länken. Kaikkien päällä on rakennettua kaupunkiympäristöä.

Helsingistä puolestaan on muistissa metron vastustus 1970-luvulla. Metroa pidettiin kalliina ja kaupungin senaikaiseen kokoon nähden tarpeettomana. Kuvat Itäväylän ruuhkista tuolta ajalta ovat karua nähtävää. Nykyään metro on kuitenkin saavuttanut itähelsinkiläisten suosion ja naapurikaupunki Espookin haluaa rataa alueelleen.

Kalliitahan tunnelit kiistämättä ovat. Ne ovat kuitenkin investointeja tulevaisuuteen samassa mielessä kuin investoinnit liikennejärjestelyihin yleensäkin. Säästettyjä ruuhkaminuutteja ja ajan kuluessa jopa tunteja on vain vaikeampi mitata rahassa. Sama pätee ruttaantuneen pellin hintaan silloin, kun pelti ei sujuvan liikenteen takia ruttaannukaan: ei sitä huomaa kuin tilastoista, ja tilastot eivät keskivertoautoilijaa kiinnosta, kun ikävyydet eivät osu omalle kohdalle.

Tukholman tunnelijärjestelyt ovat suomalaisella laivaturistille yleensä tuntematon yksityiskohta: suuri osa Vanhan kaupungin ohi ajavista autoista vain mystisesti katoaa näkyvistä sekä Norrmalmin että Södermalmin puolella. Pieni ajatusleikki ja mahdollisuuksien mukaan tutustuminen tunneleihin auton kanssa saattavat kuitenkin olla avartavia kokemuksia: "entä jos nämä kaikki olisivat maan päällä?"

Uusien liikenneratkaisujen aika on Tampereella tullut eteen. Jotain Rantaväylälle on tehtävä. Toimiva läntinen kehätie tulee olemaan tervetullut apu, mutta se ei auta esimerkiksi Lielahteen tai TaYS:n alueelle suuntautuvaa liikennettä.