24.6.2008
EU:n perusoikeusvirasto FRA käsittelee vuosiraportissaan rasismia. Asiasta kertoo Yle. Uutisessa on mieltäkääntävä yksityiskohta, jonka lainaan kokonaisuudessaan tähän:
"Kahdessatoista maassa, muun muassa Tanskassa, Saksassa, Virossa ja Liettuassa, ei annettu lainkaan tuomioita rasismilakien perusteella. FRA:n mukaan se ei kerro rasismin puuttumisesta vaan useimmiten siitä, ettei mailla ole riittävää valvontaa."
Minua eurooppalaisena ahdistaa ajatus siitä, että omilla verorahoillani olisi jotain tekemistä tuollaista sotkua ulos päästävän puljun kanssa. Yksi eurooppalaisen oikeuskäsityksen peruslähtökohtia on se, että syytetty on syytön, kunnes toisin todistetaan. Tämän ilmiselvä seuraamus on se, että henkilö, jota ei ole edes syytetty, on niin ikään syytön. Mikäli tapausten puute ei ole hyvä asia, pitäisi FRA:n seuraavaksi määritellä, kuinka paljon tapauksia sitten pitäisi mainituissa valtioissa olla, jotta valtio toimisi oikein.
Tällaista touhua sinänsä harrastettiin aikanaan Neuvostoliitossa, kun kulakeista — maanviljelijöiden "luokkavihollisista" — oli päästävä eroon. Paikallisviranomaisille saatettiin ilmoittaa lukumäärä, jonka verran kulakkeja oli kylästä löydyttävä. Mikäli tätä määrää ei löytynyt, täytyi kulakkeja keksiä lisää. Joskus mentiin määrän ylikin. Suuri löydettyjen kulakkien määrä oli osoitus viranomaisen tehokkuudesta. Kulakit lähetettiin työleireille tai teloitettiin.
© Oula Lintula 2007–2010. Saa levittää vapaasti muussa kuin kaupallisessa tarkoituksessa.