Rautaharkkoa ei kiinnosta

Englannin kielessä on sana nimby, joka on tullut usein mieleeni seuratessani Pirkkalan logistiikkakeskuksesta käytävää keskustelua. Tiedossani ei ole sanalle toimivaa suomennosta, mutta se tarkoittaa henkilöä, joka pitää tiettyä hanketta periaatteessa hyvänä, kunhan se ei ole omalla takapihalla (not in my back yard). Toivion nimbyjä tullaan varmaankin kosiskelemaan suuntaan jos toiseenkin Pirkkalan kunnallisvaaleissa.

Ihmettelen kuitenkin, miten vähän julkisuudessa näkyy kannanottoja niiltä, joiden takapihalla ratapiha on tällä hetkellä. Hatanpää, Rantaperkiö, Rautaharkko ja Viinikka ovat sijaintinsa puolesta kuin Tampereen näyteikkuna. Niiden yhteenlaskettu asukasluku on noin 7000, moninkertaisesti Toivion verran ja melkein puolet koko Pirkkalasta. Heidän kotinurkillaan rautatiemelu ja rekkaralli ovat arkipäivää. Heillä ei ole pientäkään metsävyöhykettä äänenvaimentimena, toisin kuin toiviolaisilla olisi.

Eikö mainituissa kaupunginosissa ole nimbyjä? Vai ovatko he ehtineet turtua ympäristöönsä ja pitävät sitä luonnollisena sellaisena kuin se on? Vai onko se ylipäänsä sellainen mörkö kuin toiviolaiset pelottelevat?

Nykyinen ratapiha on kokonaisuudessaan kolmisen kilometriä pitkä ja enimmillään 250 metriä leveä. Pieni kaistale alueesta pitää tietysti varata rautatielle joka tapauksessa, mutta ilman ratapihaa loppuosa maapohjasta olisi luultavasti arvokasta. Keskustaan on matkaa vain pari kilometriä, moottoritie etelään aukeaa vierestä.

Nämä seikat tietysti tekevät alueesta houkuttelevan myös kuljetustoiminnan näkökulmasta. Logistiikkakeskus ei kuitenkaan vaadi toimiakseen naapuriinsa 7000 ihmisen asuinaluetta, vaan sille käy syrjäisempikin paikka. Logistiikkatoimintojen keskittäminen on taas muista syistä kätevää. Melua se synnyttää joka tapauksessa, mutta ainakin haitta-alueen koko ja sillä asuvien ihmisten määrä on minimoitavissa.

Itse multisiltalaisena joudun myöntämään, että Pirkkalan Taaporinvuori on "omaakin takapihaani". Myönnän, että mukava metsässä on toisinaan kävellellä ja rauhoittua. Toisaalta olen kuitenkin valintani tehnyt. Asun suuressa kaupungissa, koska täällä tarjotaan monia sellaisia palveluja ja hyödykkeitä, joita en muualta saa. Toisaalta hyväksyn, että kaupungille on etua eräistä toiminnoista, jotka eivät voi ilahduttaa kaikkia. Näistä toiminnoista tavaravirtojen hallinta on väistämättä yksi. Lähes mikä tahansa paikka on siihen tarkoitukseen nykyistä parempi. Jos haluan metsään, pääsen sellaiseen halutessani edelleen aika helposti. Eivät ne kesken lopu, vaikka päinvastaista uhkaillaankin.

Toiviolle maalaisympäristö suuren kaupungin kainalossa on etuoikeus, josta on pitkään saatu nauttia. On ymmärrettävää, että olemassaolevista eduista on vastenmielistä luopua. Demokratiassa on kuitenkin toimittava enemmistön ehdoilla.