Hämpin tulevaisuus

4.9.2008

Alkuun kollektiivinen kysymys henkilöautoilijoille: mikä siinä Hämeenkadussa viehättää? Ajaminen on mukulakivetyksen takia yhtä tärinää, pysäköintiruutuja on todella vähän ja niissäkin saa olla vain vähän aikaa. Keskustan suuriin pysäköintilaitoksiinkaan ei ajeta Hämeenkadulta vaan muualta. Keskustorilla pitää pujotella bussisirkuksen lomassa, eikä bussien tuoksukaan mieltä ylennä. Erityisesti kosken länsipuolella Hämeenkatu on suoranainen sumppu, josta ei pääse juuri muualle kuin päästä päähän. Silti liikennettä lappaa jatkuvasti.

Siis, mitä sellaista Hämeenkatu henkilöautoilijalle tarjoaa, mihin Tampereen valtatiestä tai Satakunnankadusta ei ole? Pyöräkaistoista on täällä jo väännetty, ja olenpa siihen itsekin osallistunut. Perusongelmana on ollut, että rotvallin yläpuolella ei ole tilaa jalankulkijoille, pyöräilijöille, terasseille ja mainoksille niin paljon kuin pitäisi. Mutta entäpä jos asiaa lähtisi purkamaan toisesta päästä?

Jos Hämeenkadulta ottaisikin pois henkilöautot, voisi ajokaistoja vähentää yhdellä per suunta. (Oma keskustelunsa voidaan käydä siitä, halutaanko bussit pitää Hämeenkadulla, samoin kuin mahdolliset tulevaisuuden raitiovaunut.) Yhden moottoriajoneuvokaistan tilalle mahtuisi esimerkiksi pyöräilijöitä moninkertainen määrä; nykyinen jalkakäytävä ja pyöräkaistakokeilun alue jäisivät yksinomaan ja ympärivuotisesti jalankulkijoille.

Henkilöautot häätäisin maan alle. Kannatan lämpimästi Hämpin parkin rakentamista koko kadun pituudelta. (Vailla parempaa tietämystä en sano, miten syvältä kosken ali pitää tässä paikassa mennä. Jos menee liian vaikeaksi niin vaikka sitten kaksi eri parkkihallia molemmin puolin koskea.) Länsipuolelta voisi olla yhteys Frenckellinkin halliin. Hallista tulisi portaita ja hissejä pinnalle lyhyin välimatkoin. Tämän myötä Hämeenkatu menettäisi viimeisenkin mielekkyytensä autoilijan kannalta, jolloin se voisi muuttua sellaiseksi kaupunkilaisten olohuoneeksi, mitä se toisenlaisen liikennepoliittisen ilmapiirin seurauksena voisi olla jo nyt.

Mutta: tämä on vain omaa pohdintaani (en tosin kiistä, etteikö koulutusohjelmani TTY:lla siihen vaikuttaisi). Mieluusti näkisin muitakin mielipiteitä aiheesta.

© Oula Lintula 2007–2010. Saa levittää vapaasti muussa kuin kaupallisessa tarkoituksessa.