17.9.2008
Helsingissä järjestettiin eilen mielenosoitus taiteeksikin kutsutun töhrykulttuurin puolesta ja Helsingissä toteutettavaa Stop töhryille -käytäntöä vastaan. Oikeus järjestää mielenosoitus kuuluu tietysti sananvapauteen. Minun sananvapauteeni kuuluu oikeus tuon mielenosoituksen sanomaa arvostella. En tiedä, lukevatko töhrykulttuurin harrastajat näitä sivuja. Jos eivät, menee tämä kirjoitus osin hukkaan, koska oletan näiden asioiden olevan useimmilla lukijoilla tiedossa joka tapauksessa.
Sananvapauteen siis ei kuulu se, että kenellä tahansa — sanokaamme esimerkin vuoksi kaupungilla, valtiolla ja taloyhtiöillä — olisi velvollisuus tarjota omistamiansa seiniä töhrittäväksi. Sen sijaan sananvapauteen pitää kuulua sen, että töhrijät niin halutessaan ostavat itselleen oman talon ja töhrivät sitä niin paljon kuin haluavat. Tämä tosin luonnollisesti maksaa, mutta sellaista on elämä: kivat asiat (kuten ilmeisesti joidenkin mielestä tämä) maksavat.
Töhrijöiden vakioargumentteihin kuuluu fraasi "kaupunkitilan haltuunotto". Sanomana on, että kaupunkitila kuuluu kaikille kaupunkilaisille eikä niille, joiden rahoilla kaupunki on aikanaan rakennettu. Oletetaanpa, että tämä on totta. Nyt herää kysymys, mikä on se instanssi, joka päättää, miltä yhteisten tilojen kuuluu näyttää. Kaupungin tapauksessa tämän pitäisi tietysti olla kaupungin demokraattisesti valittu päätöksentekokoneisto, jossa ylintä valtaa käyttää valtuusto. Helsingin tapauksessa asia on niin, että tämä koneisto on päättänyt, ettei töhryjä siedetä (ns. nollatoleranssi).
Jos töhrijät kuitenkin siitä huolimatta Helsinkiä töhrivät, on heidän keskuudessaan ilmeisesti olemassa jokin taho, joka kaupungin päätöksen kumoaa. Olen erinäisillä foorumeilla kysellyt, mikä tämä taho on ja miten sen päätöksentekoon pääsee mukaan. Vastaukset ovat olleet epämääräisiä; paras käsitykseni tällä hetkellä on, että kyseinen taho on vain se henkilö, joka maalipurkkiin tai tussiin tarttuu.
Jos siis yhdellä henkilöllä on tässä kulttuurissa oikeus kumota kaupungin päätös, niin miksei toisella henkilöllä olisi oikeutta kumota tämän henkilön päätöstä? Toinen henkilö voisi sitten olla vaikka satunnainen ohikulkija, kiinteistön omistaja, poliisi tai vaikkapa yksityisen vartiointiyrityksen työntekijä. Kuitenkin juuri poliisi ja vartiointiyritys tuntuvat olevan mielenosoittajien kiukun kohteena, kuten esimerkiksi Helsingin Sanomat ja sen keskustelupalsta antavat ymmärtää.
Töhertäjät eivät siis seuraa loogista ajatusketjua näin pitkälle, tai sitten eivät piittaa siitä. Toisin sanoen he ovat ajattelemattomia tai ylimielisiä, eivätkä nämä tokikaan ole poissulkevia vaihtoehtoja. Toivon, että tiukka linja töhryjen suhteen otetaan myös Tampereella. Monet paikat kaupungissa ovat vastenmielistä katseltavaa.
Toiveissa ovat esiintyneet myös luvalliset graffitiseinät tämän taiteen esittämistä varten. Se voi toki olla poliittisen kysymyksen paikka Helsingille ja Helsingin kunnallisvaalien ehdokkaille. Luin tähän liittyen mielestäni sopivan vertauksen hiljattain: terroristeillekin voitaisiin rakentaa halli, jossa voisivat vapaasti räjäytellä pommejaan tekemättä vahinkoa muille.
© Oula Lintula 2007–2010. Saa levittää vapaasti muussa kuin kaupallisessa tarkoituksessa.