Antifasismista

8.12.2008

Termi antifasismi nousi esiin viime päivinä Ruotsin Salemissa. Asiaan liittyy vuosittainen mielenosoitus maahanmuuttajien väkivaltaa vastaan ja 9.12.2000 murhatun Daniel Wretströmin muistoksi, samoin kuin vuosittainen mielenosoitus edellämainittua mielenosoitusta vastaan. Mielenosoitusten takana ovat Salemfonden ja Antifascistisk Aktion. Nämä (ruotsinkieliset) linkit tarjoavat kovin erilaisia näkökohtia tapahtumiin, enkä ota tässä kantaa siihen, kumpi niistä on lähempänä totuutta. Kannattaa siis etsiä muitakin tietolähteitä, jos asia kiinnostaa.

Tapahtumat ovat perinteisesti johtaneet väkivaltaisuuksiin ryhmien välillä. Tänä vuonna ilmeisesti selvittiin vähällä. Useita mielenosoittajia otettiin etukäteen kiinni; asiasta kerrotaan muun muassa Helsingin Sanomissa. Toisaalta Svenska Dagbladet kertoo, että jotkut mielenosoittajat ovat valmistelleet sabotaasia rautatiellä.

Mielenkiintoista asiassa on se, että kumpikaan linkatuista tiedotusvälineistä ei kerro, kumpaan ryhmään kiinniotetut kuuluivat. Tiedon välittäjällä on hankala paikka. Monet kokevat tarpeelliseksi esittää toisen ryhmistä hyvinä ja toisen ryhmistä pahoina; tämä on kuitenkin pitemmän päälle hankalaa, jos osoittautuu, että hyvätkin syyllistyvät tapahtuman yhteydessä laittomuuksiin. Erityisen kiusalliseksi asia käy, jos osoittautuu, että hyvien laittomuudet ovat itse asiassa vakavampia. Kun kontrasti on käynyt ajan myötä selvemmäksi, tuntuu tiedonvälitys asiassa hämärtyneen.

Kutsun mielenosoitusten toista osapuolta antifasisteiksi, koska niin he itsekin itseään kutsuvat. Toinen puoli on ongelmallisempi. Eksakti nimi on tietysti Salemfonden, mutta suomalaiselle se nimi ei kerro oikein mitään. Antifasistit kutsuvat Salemfondenia fasistiseksi, mutta luonnollisestikaan en pidä heitä luotettavana tietolähteenä. Yhtä hyvin voisin kysyä McDonald'silta, mitä mieltä firmassa ollaan Hesburgerin syömisistä.

Sananmukaisesti antifasismi tarkoittanee fasismin vastaista. Fasismi on poliittinen aatesuunta, jota pidettiin avoimesti vallassa esimerkiksi Italiassa maailmansotien välillä. Fasismin piirteisiin kuuluvat muiden muassa voiman ja väkivallan ihannointi, militarismi ja vastakkaisten mielipiteiden tukahduttaminen tarvittaessa väkivalloin. Ruotsissa antifasistit ilmentävät fasismin vastustusta muun muassa hiljentämällä fasisteiksi katsomiaan tahoja väkivalloin. Osansa saa toisinaan ryhmien väliin jäävä poliisikin, vaikkapa katukivien muodossa.

Fasismi vaikuttaa monessa mielessä vastenmieliseltä aatteelta. On vähän harmillista, että sen poliittiseksi vastavoimaksi profiloituva ryhmä harjoittaa sitä itse. Suomesta ei vakavasti otettavaa antifasistista järjestöä löydy (tai jos löytyy, niin otan mielenkiinnolla vihjeen vastaan), ja tämäkin pohdinta lepää ulkomaalaisten varassa. Oltaisiinkohan täällä naapuria viisaampia?

© Oula Lintula 2007–2013, paitsi yhteiskannanotot. Saa levittää vapaasti muussa kuin kaupallisessa tarkoituksessa.