Oikeus parlamentarismin jatkeena

Kuten jokunen päivä sitten uutisoitiin, helsinkiläisestä kaupunginvaltuutetusta Jussi Halla-ahosta aloitetaan syyteharkinta tämän blogikirjoitusten perusteella. Asiasta on kirjoitettu jo toisessakin blogissa ja tietysti Halla-ahon omassakin, mutta haluan silti vielä tuoda omia näkökantojani asiaan liittyen ilmi. Teen sen tietoisesti syyteharkinnan ollessa vielä kesken, pohtien sen molempia mahdollisia lopputuloksia ja tehden eri vaihtoehtoihin liittyviä ennustuksia.

Tähän väliin huomautan, että mikäli lukija ei tiedä, kuka Halla-aho on (paitsi helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu, mikä yllä mainitaankin) tai mitä hän on kirjoittanut, ei tämä tilitys varmastikaan ole oikea paikka ottaa selvää. Lähes kaikki kiistanalaiset tekstinpätkät ovat luettavissa yllelinkatussa osoitteessa, ja vapaavalintainen hakukonekin auttaa varmasti.

Syyteharkinta itsessäänhän ei ole yllättävä uutinen enää tässä vaiheessa, kun esitutkintaa on jo tehty. Syyteharkinnan tarkoituksena on pohtia, nostetaanko syyte vai ei. En näe järkiperäisiä perusteluja syytteen nostamiselle, mutta enpä toisaalta nähnyt esitutkinnallekaan; tässä vaiheessa tilanne on siis vielä auki.

Pohdin ensin sitä vaihtoehtoa, jossa syyte jää nostamatta. Tällöin syyttäjän taholta osoitetaan selvästi, että Halla-aho ei ole syyllistynyt rikokseen. Koska asia on ollut tähänkin asti yllättävän paljon mediassa esillä, tullee tämäkin päätös uutisoiduksi tavalla tai toisella. Halla-aholle tämä tilanne on loistava pr-voitto. Halla-ahoa arvostelleille taholle, esimerkiksi Vihreille naisille, Vasemmistonaisille ja monille muillekin, kyseessä on vastaavasti tappio. Halla-aho ja hänen kannattajansa puivat tätä voittoa pitkin suomalaista blogiavaruutta, hänen vastustajansa taas puivat tappiota yhtäläisellä kiihkeydellä. Poliisia ja syyttäjää lyödään häpeilemättömästi fasisti-, rasisti- ja ties millä leimasimilla. Luottamus poliisiin ja syyttäjään kärsii.

Moni Halla-ahoon epäileväisesti suhtautunut ihminen kuitenkin uskoo tässä vaiheessa, ettei Halla-aho ole rikollinen. He saattavat tutustua hänen kirjoituksiinsa, mahdollisesti olla niistä samaa mieltä, mahdollisesti eri mieltä. Edellisen tapauksen henkilöistä jotkut rupeavat hänen kannattajikseen. Nykyiset kannattajat ehkä vahvistuvat käsityksissään entisestään. Euroopan parlamentin vaaleissa perussuomalaiset menestyvät rajusti, riippumatta siitä onko Halla-aho mukana vai ei. Vuoden 2011 vaaleissa Halla-aho pääsee halutessaan eduskuntaan.

Mikäli taas syyte nostetaan, se ei ole Halla-aholle tappio eikä hänen vastustajilleen voitto. Asetelma ei silloin juurikaan muutu nykyisestä, mutta panokset kovenevat. Syytettä väitetään poliittisesti motivoiduksi. Poliisia ja syyttäjää lyödään mokutus- ja vaikkapa fasistileimasimilla — niinhän nytkin tehdään, mutta leimaamisen intensiteetti kasvaisi rajusti. Luottamus poliisiin ja syyttäjään kärsii. Halla-ahon vastustajat ovat varmasti tyytyväisiä, mutta tilanne ei ole sillä ohi; sitten odotetaan oikeudenkäyntiä.

Oikeudenkäynnin alla järjestetään mielenosoitus sananvapauden puolesta, ehkäpä toinen mielenosoitus rasismia vastaan. Huolestuneita kirjoituksia internetissä ja sanomalehdissä esiintyy, vaikka mitään uutta niissä tuskin tulee ilmi. Tietoisuus Halla-ahosta kasvaa entisestään sikäli, kuin kasvunvaraa vielä on. Tilastollisesti on luultavaa, että osa ihmisistä, jotka Halla-ahoon tutustuvat ensimmäistä kertaa, toteavat olevansa hänen kanssaan samaa mieltä. Näistä osa rupeaa kannattamaan häntä.

Jos Halla-aho todetaan oikeudessa syyttömäksi, se on vielä suurempi voitto kuin jos syytettä ei alunperinkään nosteta, ja vastaavasti vielä suurempi tappio hänen vastustajilleen. Jos taas hänet todetaan oikeudessa syylliseksi, panokset kovenevat edelleen ja peli jatkuu hovioikeudessa. Mielenosoituksia tulee lisää, kiukkuisia mielipidekirjoituksia tulee lisää, perussuomalaisten suosio yleisesti ja Halla-ahon suosio erityisesti kasvaa entisestään. Poliisin ja syyttäjän lisäksi luottamus oikeuslaitoksen puolueettomuuteen horjuu entisestään.

Ja jos Halla-aho vielä kaikkien oikeusasteiden jälkeen todetaan syylliseksi, on se suurin mahdollinen voitto, minkä hän voi saada. Lainvoimaiseksi jäävä sakkotuomio ei tunnu missään, sillä monituhantinen kannattajajoukko on siinä vaiheessa kerännyt asianomaisen summan kolehtina moninkertaisesti. Eikä peli jää siihen. Syyllisyyteen johtanut lainkohta vaaditaan muutettavaksi ja lain muuttamista vaativat voimat menestyvät eduskuntavaaleissa — nähtäväksi jää, menestyvätkö tarpeeksi, mutta menestyvät kuitenkin. Perussuomalaiset saavat voiton, mutta niiden perässä voi nousta eduskuntaan joukko uusiakin puolueita. Uudet tulijat ottavat sananvapauden omaksi asiakseen, jolleivät olemassaolevat suuret puolueet sitä siihen mennessä ole tehneet. Uudet tulijat voivat olla suomalaiselle poliittiselle ilmapiirille vallan vieraita, kuin Itävallassa ikään.

Halla-ahoa vastaan syytteitä ajaneille tahoille on tarjolla vain huonoja vaihtoehtoja. Parasta olisi, jos syyte jäisi nostamatta ja juttu haudattaisiin vähin äänin. Halla-aho ja perussuomalaiset eivät ehkä antaisi sen hautautua vähin äänin, mutta ennemmin tai myöhemmin median mielenkiinto häviäisi. Jos toinen osapuoli tyytyisi nielemään tappionsa, ei suuri yleisö pitkään jaksaisi olla asiasta kiinnostunut.

Lopuksi toivon, että Halla-ahon politiikassaan ajamat asiat lakkaavat henkilöitymästä Halla-ahoon, vaan tulevat osiksi muidenkin poliittisten tahojen ohjelmia. Tarve "varoventtiilille" häviäisi, kun asioista voisi rauhallisesti keskustella ilman leimautumisen saati oikeustoimien pelkoa. Yhteiskunta voisi jatkaa kehitystään hyvässä hengessä, demokratiansa säilyttäen.

Ja kävipä Halla-aholle miten tahansa, uskon, että eduskunnassa tullaan ennemmin tai myöhemmin käymään keskusteluja sananvapauden asemasta yhteiskunnassamme. Se on hyvä, koska eduskunnan kuuluukin olla se paikka, jossa poliittiset erimielisyydet ratkaistaan; ei oikeussalin.