Mielipiteenvapauden alennustila

Helsingin Sanomat sai aikaiseksi yllättävän neutraalin artikkelin liittyen Helsingin kaupungin sosiaaliviraston työpäällikköön, Harri Eerikäiseen kohdistuneeseen ajojahtiin. Eerikäisen esimies Leila Palviainen on ilmoittanut aloittavansa varoitusmenettelyn liittyen parin vuoden takaiseen rasistiseksi väittämäänsä pakinaan, jota Eerikäinen on välittänyt sähköpostinsa kautta. Aloite menettelyyn on ilmeisesti tullut vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpäältä. Eerikäinen itse kommentoi asiaa Hommaforum-keskustelupalstalla. Koko touhu on mielivaltaisuudessaan täysin absurdi, tai ehkä sellainen että vastaavaan olisi voinut törmätä takavuosien Neuvostoliitossa tai McCarthyn aikaan Yhdysvalloissa.

Kiistanalaista artikkelia ei ole kirjoittanut Eerikäinen itse vaan nettipakinoitsija reino, jonka blogissa koko kirjoitus on edelleen luettavissa; Eerikäinen sai kirjoituksen työsähköpostiinsa, välitti sen edelleen henkilökohtaiseen sähköpostiinsa ja siitä edelleen muille henkilöille.

Kyse on siis yksityishenkilöiden välisestä viestinnästä, jolla ei jo lähtökohtaisestikaan pitäisi olla mitään tekemistä Helsingin kaupungin kanssa. Taustalla voi olla henkilökohtaisia kaunoja tai poliittisia erimielisyyksiä, mutta sitä asian puolta en tässä pohdiskele. Yksioikoisen selvää pitäisi olla, että koko asia ei pitäisi kuulua sen enempää Suurpäälle kuin Palviaisellekaan.

Mikä koko pakinassa sitten on ongelmana? Sen aiheena on Ohjeita Suomeen muuttavalle, ja se käsittelee humoristisella tavalla asioita ja elämäntapojen eroavaisuuksia Suomessa ja monissa muissa kulttuureissa. Asiaan liittyy linkkejä todellisiin tapauksiin, joissa nämä eroavaisuudet ovat aiheuttaneet Suomessa ongelmia. Kaikin puolin pitäisi kuitenkin olla selvää, että kyseessä on humoristinen tuote.

Jo muutamassakin tilityksessä olen valittanut siitä, miten rasismista on kehittynyt aikakauden muotisana, jota puhuja voi käyttää tarkoittamaan milloin mitäkin itsensä kanssa vastakkaista näkökantaa kuvaamaan. Leppoisassa internet-väännössä tämä on ehkä ärsyttävää mutta muuten toki sananvapauden piiriin menevää retoriikkaa; virallisissa työnantajan ja työntekijän välisissä asiakirjoissa tällaisella pelleilyllä ei kuitenkaan pitäisi olla sijaa.

Jo yhdellä lukemisella on nimittäin selvää, ettei reinon pakina ole rasistinen; se ei tietenkään syrji ketään (eihän pelkkä teksti edes voi syrjiä), ja se ei myöskään kehota ketään syrjimään ketään, ei rodun eikä minkään muunkaan perusteella. Se ei edes mainitse yhtäkään rotua eikä muutakaan etnistä ryhmää. Se sisältää kyllä, otsikkonsa mukaisesti, ohjeita Suomeen muuttavalle; kuitenkaan mikään ei anna ymmärtää, etteivätkö samat ohjeet pätisi kaikkiin ihmisryhmiin, näiden rodusta riippumatta. Niin tai näin, juuri rasismiin Palviainen viittaa.

On varsin epäselvää, mitä Suurpää ja Palviainen tällä touhulla oikein hakevat. Irtisanominen poliittisen mielipiteen tai yksityisen kirjeenvaihdon perusteella loukkaa vakavasti monien ihmisten oikeustajua, ja siinä vaihtoehdossa Helsingin kaupunki on häviäjä. Jos taas tapaus ei johda varoitukseen eikä mihinkään muuhunkaan, ei Suurpäälle ja Palviaiselle jää tapauksesta muuta kuin häpeää.

Epäselväksi on jäänyt, mitä hyötyä vähemmistövaltuutetusta ylipäätänsä on. Vähemmistöjen asemaa — minkä äkkiseltään luulisi olevan se, mistä Suurpään pitäisi olla kiinnostunut — tämä tapaus ei kohenna millään tavalla, kävi miten kävi. Korkeintaan se osoittaa ihmisille, että jotkut asiat ovat niin vakavia, ettei niistä saa tehdä huumoria. Tällaisten asioiden kanssa kanssakäymistä ruvetaan välttämään viimeiseen asti, ettei vahingossakaan naurahdettaisi väärään aikaan. On vaikea uskoa, että alan virkamies tällaiseen pyrkisi.

Ärsyttävintä koko touhussa on sananvapauden lokaanpainamisen jälkeen verovarojen tuhlaus. Vähemmistövaltuutetun virka kuluttaa jo olemassaolollaan valtion verorahoja yleisesti, ilmeisen turhaan ellei jopa haitallisesti. Eerikäisen kohdalla taas tapaus kuluttaa helsinkiläisten verorahoja erityisesti. Mitään hyötyä tästä tuhlauksesta ei saada, muuta kuin sievä pinkka paperia lojumaan arkistojen pohjiin taas pitkiksi ajoiksi, merkkinä tästä masentavasta mielivallan aikakaudesta.