Rasismin olemuksesta

4.5.2009, lisäys 29.5.2009

Olen muutamaan otteeseen sivunnut kirjoituksissani rasismia ja kritisoinut sitä, miten sitä nykyisin käytetään merkityksettömänä lyömäaseena, käyttäjänsä mielestä usein vastaansanomattomana argumenttina mitä tahansa eriävää poliittista mielipidettä kohtaan. Tällä kertaa ajattelin havainnollistaa asiaa muutaman esimerkin avulla.

Vaikka rasismi ei olekaan rikos, ja siinä mielessä toisen väittäminen rasistiksi ei olekaan laillisessa mielessä herjaus, on nimityksellä silti ikävä kaiku. Toisen perusteetonta haukkumista, vaikkapa sitten rasistiksi, pidän ala-arvoisena käytöksenä, vaikka se ehkä laillista olisikin. Edelleen, vaikka tämäkään kysymys ei ole juridinen, katson, että tällaisten syytösten kohdalla todistustaakka on syytöksen esittäjällä; kenenkään ei mielestäni tarvitse erityisemmin todistaa, että ei ole rasisti.

Jotta tällä tilityksellä olisi jotain pohjaa, on olennainen asia, rasismi, määriteltävä. Itse määrittelen sen seuraavasti: "ihmisyksilön syrjintä tämän rodun tai muun etnisen ryhmän perusteella, tai tällaisen syrjinnän kannattaminen".

Yksi tyypillisimmistä virheistä on sekoittaa rasismi ja uskontoon perustuva syrjintä. En halua kutsua viimeksimainittua rasismiksi, sillä uskonnot eivät ole rotuja; olennaisin ero on, että rotua on vaikeampi vaihtaa. Niin tai näin, en kannata uskontoon perustuvaa syrjintää sen enempää kuin rotuunkaan perustuvaa. En tiedä sille hyvää sanaa enkä aio sellaista tässä keksiä, mutta lyhyyden vuoksi käytän nimitystä UPS.

Esitän seuraavassa ison joukon erilaisia väittämiä. Lihavoidut väittämät esitän omina mielipiteinäni, lainausmerkeissä olevia en. Mainitsen jokaisesta väittämästä erikseen, jos se on rasistinen tai UPS. Toivon asian käyvän näiden esimerkkien perusteella selväksi. Kaikki esimerkeissä esiintyvät erisnimet ovat keksittyjä eivätkä viittaa todellisiin henkilöihin, paitsi Muhammed, joka viittaa islamin perustajaan.

Somalit syyllistyvät Suomessa väkivaltarikoksiin useammin kuin väestö keskimäärin.
"Said on somali ja somalit ovat väkivaltarikollisia, joten Saidia ei pidä palkata töihin." (rasistinen)
"Saidia ei pidä palkata töihin, sillä hän on tuomittu väkivaltarikollinen."

Maahanmuuttoa Afrikasta on rajoitettava.
"Negridien maahanmuuttoa Afrikasta on rajoitettava, mutta ei muiden." (rasistinen)

Maailman menestyneimmät pikajuoksijat ovat usein negridejä.
"Kallea ei pidä lähettää edustamaan Suomea pikajuoksussa, sillä hän on europidi." (rasistinen)
"Kallea ei pidä lähettää edustamaan Suomea pikajuoksussa, sillä hän on hidas."

Väkivaltarikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset on karkotettava.
"Negridit on karkotettava riippumatta siitä, ovatko he syyllistyneet rikoksiin." (rasistinen)
"Väkivaltarikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset on karkotettava, jos he ovat negridejä, muttei muuten." (rasistinen)

Jos samaa työpaikkaa hakevat Kalle ja Ahmed, joista Kalle puhuu paremmin suomea ja ruotsia, on oikein valita Kalle kielitaidon perusteella.
"Jos samaa työpaikkaa hakevat Kalle ja Ahmed, on valittava Kalle hänen etnisyytensä perusteella." (rasistinen)
"Jos samaa työpaikkaa hakevat Kalle ja Ahmed, on valittava Ahmed hänen etnisyytensä perusteella." (rasistinen)

Muhammed oli pedofiili.
"Jos Ahmed hakee töihin päiväkotiin, häntä ei pidä palkata, sillä hän on muslimi ja Muhammed oli pedofiili." (UPS)
"Jos Ahmed hakee töihin päiväkotiin, häntä ei pidä palkata, sillä hän on arabi, arabit ovat muslimeja ja Muhammed oli pedofiili." (rasistinen ja UPS)
"Jos Ahmed hakee töihin päiväkotiin, häntä ei pidä palkata, sillä hänet on tuomittu lasten hyväksikäytöstä."

Kukaan ei ansaitse etnisyytensä eikä uskontonsa perusteella omia uimahallivuoroja julkisissa uimahalleissa.
"Negrideille on oltava omat vuorot julkisissa uimahalleissa." (rasistinen)
"Muslimeille on oltava omat vuorot julkisissa uimahalleissa." (UPS)

Pikkulasten viiltely uskonnollisena riittinä on barbaarista.
"Moussouta ei pidä palkata päiväkotiin, sillä hän on beniniläinen ja Beninissä viillellään pikkulapsia uskonnollisena riittinä, mikä on barbaarista." (rasistinen)
"Moussouta ei pidä palkata päiväkotiin, sillä hän on viillellyt pikkulapsia uskonnollisena riittinä, mikä on barbaarista."

Valtion varoilla ei pidä rakentaa moskeijoja Suomeen.
"Valtion varoilla pitää rakentaa Suomeen kristillisiä kirkkoja muttei moskeijoja." (UPS)
"Valtion varoilla ei pidä rakentaa moskeijoja Suomeen, vaikka kirkkoja rakennettaisiinkin, sillä muslimit ovat yleensä arabeja ja negridejä." (rasistinen ja UPS)

Julkisiin virkoihin ei pidä palkata ihmisiä etnisin perustein.
"Julkisiin virkoihin on palkattava vähintään tietty osuus etnisiä vähemmistöjä." (rasistinen)
"Julkisiin virkoihin on palkattava vähintään tietty osuus valtaväestöä." (rasistinen)

Kerrostalossa ei saa aiheuttaa melua.
"Kerrostalossa saa aiheuttaa melua."
"Kerrostalossa olevasta moskeijasta saa huutaa megafonilla rukouskutsuja, mutta muuten ei saa aiheuttaa melua." (UPS)

Työnantajan ei tarvitse järjestää työntekijöilleen tilaa rukoilla.
"Työnantajan on järjestettävä kaikille tila rukoilla."
"Työnantajan on järjestettävä muslimeille tila rukoilla, eivätkä muunuskoiset saa tätä tilaa käyttää." (UPS)

Työnantajan ei tarvitse sallia työntekijöilleen huivin käyttöä.
"Työnantajan on sallittava työntekijöidensä pukeutua miten tahansa."
"Työnantajan ei tarvitse sallia huivin käyttöä muslimityöntekijöilleen, muille kyllä." (UPS)

Älykkyys on mitattavissa ja eri etnisten ryhmien älykkyyttä voidaan vertailla.
"Negridit eivät ole älykkäitä."
"Mbudua ei pidä palkata älyä vaativaan työhön, sillä hän on negridi ja negridit eivät ole älykkäitä." (rasistinen)
"Mbudua ei pidä palkata älyä vaativaan työhön, sillä testin mukaan hän ei ole älykäs."

On siis huomattava, että vaikka jokin väittämä ei olisikaan rasistinen, siitä voidaan johtaa rasistinen väittämä ja sillä voi olla rasistinen perustelu. Tällaisia johtopäätöksiä ei kuitenkaan pitäisi omin päin tehdä, sillä yhtä lailla rasistinen väittämä voidaan jättää johtamatta ja perustelukin voi olla muuta kuin rasistinen. Erityyppisissä väittämissä esiintyvät asiat siis muuttuvat rasistisiksi pienillä muutoksilla. Erot on kuitenkin huomattava, kun puhutaan poliittisesti arkaluontoisista asioista. Asiattomat nimittelyt eivät vie asioita eteenpäin suuntaan eivätkä toiseenkaan.

Lisäys: Kokoomuksen eurovaaliehdokkaan Kai Pöntisen mainoksesta tuntuu nousseen jonkinlainen häly, kuten Ilta-Sanomat kertoo. Mainoksessaan Pöntinen sanoo "sosiaalipummimaahanmuuttajille stoppi". Poliittinen kilpailija Umayya Abu-Hanna heiluttaa rasismikorttiakin.

Ottaen huomioon, että sosiaalipummit eivät ole etninen ryhmä, en kykene näkemään mainoslausetta rasistisessa valossa. Pöntinen ei, lukemani perusteella, edes mainitse mitään etnistä ryhmää nimeltä. Keihin Abu-Hanna viittaa?

© Oula Lintula 2007–2010. Saa levittää vapaasti muussa kuin kaupallisessa tarkoituksessa.