Mikä tekee syrjinnästä positiivista?

Kirjoitin viime vuonna etnisestä syrjinnästä, jota Helsingin, Turun ja Vantaan kaupungit harjoittavat eräissä omistamissaan uimahalleissa. Tästä syrjinnästä kanneltiin. Nyt eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt on todennut uimahallien menettelyn lainmukaiseksi (PDF).

Jopa Lindstedt lainaa perusteluissaan perustuslain 6 §:ää, jonka mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Sen jälkeen tätä seikkaa ruvetaan kuitenkin vesittämään toisen pykälän nojalla. Kyseessä on ilmiö, jota kuvaillaan käsitehirviöllä positiivinen erityiskohtelu: toisin sanoen "yhdenvertaisuuslain 7 §:n 2 momentin mukaan syrjintäkielto ei kuitenkaan estä sellaisia erityistoimenpiteitä, joiden tavoitteena on tosiasiallisen yhdenvertaisuuden saavuttaminen 6 §:n 1 momentissa tarkoitetusta syrjinnästä johtuvien haittojen ehkäisemiseksi tai lievittämiseksi (positiivinen erityiskohtelu). Positiivisen erityiskohtelun on oltava pyrityn tavoitteen kannalta oikeasuhteista." Perusteluissaan Lindstedt latistaa yhdenvertaisuutta rikkovan kohtelun vain "muodollista yhdenvertaisuutta rikkovaksi".

Lindstedtin perustelut ovat kahdella tasolla ongelmallisia. Ensinnäkin niissä suhtaudutaan tietyllä arvolatauksella maahanmuuttajiin ja erityisesti maahanmuuttajanaisiin kansanryhmänä. Lindstedt väittää, että maahanmuuttajanaisilla on "uinnin opetuksen turvaamiseen ja kotoutumisen edistämiseen liittyviä erityistarpeita" — mitä tämä sitten tarkoittaakaan, ellei sitä, että heidän on vaikeampi oppia uimaan. Vaikka Lindstedt itse kuuluukin samaan kansakuntaan muutamien uinnin maailmanmestarien kanssa, voi väitteen helposti tulkita loukkaavaksi ja ylemmyydentuntoiseksi.

Isompi ongelma on kuitenkin siinä, että Lindstedt ei lainkaan selvitä, mitä hän maahanmuuttajalla tarkoittaa. Tosiasiahan on se, että valtaosa maailman sellaisista ihmisistä, jotka näyttävät etnisiltä suomalaisilta, ei ole etnisiä suomalaisia. Näihin ryhmiin kuuluvat määrällisesti merkittävimmät ulkomaalaisryhmät Suomessa — siis Venäjän, Viron ja Ruotsin kansalaisten valtaosa. Ottaen vielä huomioon uinnin roolin yksilölajina ja suomalaiseen kulttuuriin yleisesti kuuluvan vaitonaisuuden tuntemattomien ihmisten seurassa, ei suomalaiselta näyttävästä uimarista usein voi mitenkään sanoa, onko tämä maahanmuuttaja vai ei.

Vastaamatta jäi siis kysymys siitä, miten maahanmuuttaja todentaa olevansa maahanmuuttaja - pitääkö uimahalliin mennessä ottaa passi mukaan?

On tosin periaatteessa mahdollista, että Lindstedt tarkoittaa maahanmuuttajalla jotain muuta kuin minä. Tällainen on kuitenkin näinkin korkeatasoiselta valtion virkamieheltä hyvin kyseenalaista toimintaa. Helsingin kaupunki, toisin kuin kaksi muuta lausunnon antanutta, sentään toteaa suoraan, että kyse on nimenomaisesti muslimeista — tai kuten Helsingin vastineessa todetaan, muslimitaustaisista maahanmuuttajista (mitä ihmettä muslimitaustainen sitten tarkoittaakaan).

Ei uskonnon perusteella tapahtuva syrjintä kuitenkaan ole sen oikeudenmukaisempaa kuin kansalaisuudenkaan perusteella tapahtuva. Uskonnon pitäisi olla itse kunkin yksityisasia. Ei minultakaan ole koskaan uimaan mennessäni kysytty uskontoani, eikä sitä, haluanko uida eriuskoisten seurassa. On pöyristyttävää, jos uskonnonvapautta kannattava yhteiskunta nöyristelee yksittäisen uskontokunnan suvaitsemattomuuden edessä.

Lindstedtin viittaama lakipykälä positiivisesta erityiskohtelusta on valitettavasti olemassa, enkä sen olemassaolosta voi Lindstedtiä syyttää. Eduskuntaa toki voin. Kyseinen pykälä vesittää olemassaolollaan perustuslakiin kirjatun yhdenvertaisuuden ja on olemassaolollaan vastenmielinen yritys kääntää syrjintä jotenkin hyväksi asiaksi. Voidaan yhtä hyvin sanoa, että positiivisia erityistoimenpiteitä kohdistettiin Etelä-Afrikan eurooppalaisperäiseen vähemmistöön vielä jokunen vuosikymmen sitten, sen sijaan, että maan alkuperäisväestöä olisi erityisesti syrjitty.