Demokratian paradoksi

Demokratia ja yksilönvapaudet ovat monessa mielessä tiiviissä yhteydessä toisiinsa. Omassa kielenkäytössäni asetan demokratialle kaksi vaatimusta: kaikenlaisia mielipiteitä saa esittää ja suurinta kannatusta nauttiva mielipide on pohjana päätöksenteolle. Jälkimmäinen osa ei ole demokratian kannalta mielekäs ilman edellistä; jopa itse lempiesimerkkini Neuvostoliitto kutsui itseään demokraattiseksi. Siellä vain demokraattinen prosessi käynnistyi usein vasta siinä vaiheessa, kun väärää mieltä olevat huomasivat istuvansa Siperian-junassa.

Ensimmäistä vaatimusta kutsun tässä tilityksessä kattokäsitteellä yksilönvapaudet. Yksi tärkeimmistä on sananvapaus, mutta ei se ainoa ole. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista mielipiteitä. Mielipiteet voivat olla poliittisia, tieteellisiä ja uskonnollisia, mutta voivat ne olla monia muitakin. Kaikkien vaihtoehtojen luetteleminen ei ole tarkoituksenmukaista, enkä pidä lainsäätäjän tehtävänä tällaista luettelointia yrittääkään.

Yksilönvapauksiin sisältyy myös oikeus ilmaista sellaisia mielipiteitä, joista minä en pidä. Sellaisia mielipiteitä, joista minä en pidä, sisältyy paljon esimerkiksi islamiin. Niin sisältyy moniin muihinkin uskontoihin, mutta kuten päivän uutisia seurannut lukija voi arvata, on islam tämän tilityksen kannalta merkittävässä asemassa.

Sellaisiin mielipiteisiin, joista minä en pidä, sisältyy myös oikeus vaatia yksilönvapauksien kaventamista. Tästä päästään otsikkoon: demokratia sisältää mahdollisuuden lopettaa demokratia.

Kuten erinäiset joukkoviestimet kertovat, Sveitsin tuoreen kansanäänestyksen tuloksena liittovaltion laissa kielletään minareettien — moskeijoihin liittyvien tornien — rakentaminen. Suhtaudun asiaan ristiriitaisin tuntein.

Tämän tilityksen kannalta olennaisia asioita, joista en pidä, on kolme. Ne ovat 1) islam, 2) Sveitsin kansan päätös ja 3) pyrkimykset kumota Sveitsin kansan päätös. Käsittelen näitä järjestyksessä.

Islamista en pidä, sillä se on uskonnon lisäksi poliittinen ideologia, joka loukkaa yksilönvapauksia. Tämän kummemmin tätä ei oikeastaan tarvitse perustella. Lähes kaikki muu, mitä islamissa pidän kielteisenä, liittyy yksinomaan yksilönvapauksien loukkaamiseen. Minareetti, siis eloton rakennus, ei tätä loukkaamista tee. Ihminen, joka huutaa minareetista rukouskutsua, jossain määrin loukkaa oikeutta kulkea kaduilla kuulematta rukouskutsua, mutta sen vielä siedän. Väkijoukko tai yhteiskunta, joka hirttää vääräuskoiseksi kääntyneen tai kivittää avioliiton ulkopuolella raiskatun naisen, kyllä loukkaakin ja pahasti; mutta tähänhän ei minareettia tarvita.

Sveitsin kansan päätöksestä en pidä, sillä omissa kirjoissani se loukkaa yksilönvapauksia. Yksilönvapauksiin sisältyy uskonnonvapaus. Uskonnonvapauteen katson kuuluvan oikeuden harjoittaa uskontoa niiltä osin kuin se ei ole ristiriidassa muiden yksilönvapauksien kanssa. Mitä minareetteihin tulee, viittaan tässä edelliseen kappaleeseen.

Pyrkimyksistä kumota Sveitsin kansan päätös en pidä, koska Sveitsi on itsenäinen valtio ja on päätöksensä tehnyt omien lakiensa puitteissa ja demokraattisessa järjestyksessä. Omien rajojensa sisällä Sveitsillä on tällaiseen päätökseen oikeus. Sveitsillä on oikeus ottaa askel kohti Saudi-Arabiaa ja Irania, joissa uskonnon perusteella tapahtuva syrjintä on arkipäivää ja saattaa hyvinkin nauttia kansan luottamusta.

On seuraava kysymys, miten merkityksekkäitä minareetit ovat islamin kannalta. Islamin harjoittamista sinänsähän ei ole kielletty. Usein esitetty perustelu, että minareetit eivät sovi kaupunkikuvaan, voi sinänsä olla totta; tästä päättämään ei kuitenkaan tarvitse liittovaltion lakia, vaan yksittäisen kaupungin valtuuston tai jopa lautakunnan päätöksen luulisi riittävän.

Se, että arvostelen Sveitsiä, ei tarkoita, että kiistäisin sen päätöksen legitimiteetin. Oikeus arvostella sisältyy minun sananvapauteeni, siihen, jota nautin Sveitsin ulkopuolisessa itsenäisessä valtiossa (ja uskoakseni nauttisin myös Sveitsissä). Yhtä lailla saatan arvostella Palestiinan Hamasia, vaikka sekin on demokraattisessa prosessissa menestynyt. Saatan arvostella Dmitrij Medvedeviä ja Vladimir Putinia, vaikka he kuinka voittaisivat vaalit.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä: arvostelen aikanaan demokraattiset vaalit voittaneita Saksan kansallissosialisteja. Samoin arvostelen nykyaikaista Saksan liittotasavaltaa, joka kieltää kansallissosialisten puolueiden toiminnan. Kumpikaan arvostelu ei kumoa sitä, miten suuresti kunnioitan demokratiaa.