18.12.2009
Liikenneministeri Anu Vehviläinen on asettanut työryhmän, jonka perimmäisenä tarkoituksena on edistää nuorten liikenneturvallisuutta. Vehviläinen toivoo työryhmän arvioivan myös kovia keinoja, kuten esimerkiksi yöajokieltoa. Taustalla ovat nuorten vakavat liikenneonnettomuudet, joihin liittyvät usein ylinopeus ja alkoholi.
Sikäli kuin Vehviläinen uskoo kieltojen voimaan, teen tässä ehdotuksen, joka säästää paljon aikaa ja rahaa. Yöajokielto ei puutu oikeaan asiaan. On nimittäin niin, että jotkut nuoret ajavat öisin mutta sääntöjen mukaan — itsekin olen tehnyt sitä ammatikseni jo 18-vuotiaana. Toisaalta jotkut ajavat päissään ja järjetöntä nopeutta, mutta sitä tapahtuu myös päivisin ja myös muiden kuin nuorten kohdalla.
Ehdotukseni menee suoraan asian ytimeen: yöllä ajamisen sijaan kielletäänkin rattijuopumus ja järjettömät nopeudet. Mikä parasta, ne on itse asiassa kielletty jo, mutta ehkäpä tätä ei moni huomaa. Toistamalla kielto uudelleen Vehviläinen voi edelleenkin luoda illuusion siitä, että tekee jotain olennaista vakavalle asialle, mutta olla samalla aiheuttamatta mitään konkreettista harmia.
© Oula Lintula 2007–2010. Saa levittää vapaasti muussa kuin kaupallisessa tarkoituksessa.